Aurinko paistaa hymyilen ja maailma hymyilee minun kanssani katselen ympärilleni ja kaikki on oranssia iloa ja naurua kesä ja tuulen humina puissa.
Tänään rakastuin uusiin kappaleisiin (kiitos elias), luin hyvää kirjaa jonka olen jo lukenu, kävin joululahjaostoksilla ja paketoin vaan yhen lahjan koska toinen tuotti liikaa ongelmia mutta ees lähestyvä joulu ei saa mua masentumaan nyt! Hengailin myös yhen kaverin kanssa jota en oo vähään aikaan nähny, katottii vanhaa kunnon digimonia ja möllättiin nojatuoleissa. Minna tekee mulle harmaat villasukat kunhan hankin sille langat, tee ei ollu kummosta mutta sai mut silti iloselle päälle.
Makaan sängyllä en tiedä enää mistään mitään itken ja kyyneleet ovat sinisiä niin kuin kaikki muukin täällä olen lintu häkissä tahdon levittää siivet avatkaa ovi maailmaan.
Tää ei oo se kaupunki missä mä haluaisin nyt olla. Kouvola. Ahdasmielisten ihmisten kaupunki. Kaupunki, jossa sä et uskalla olla oma ittes, ja jos joskus keräät kaiken rohkeutes ja teet jotain hieman poikkeevaa niin sut latistetaan takasin. Pitää pysyy ruodussa. Pitää näyttää samalta ku kaikki muutkin. Ei saa olla erilainen, ei massasta poikkeeva, ei vaikka kuinka sielu huutais ja repis sut sisäsesti halki.
Kympin oppilas koulussa, kohtelias ja hillitty, 'hyvin on lapsi kasvatettu' sanotaan vanhemmille. Lukioon, kirjotetaan pitkästä matikasta ja äidinkielestä ällät, jatketaan yliopistoon tai lääkikseen tai oikikseen, ryhdytään lääkäreiks lakimiehiks sihteereiks, rakastutaan turvalliseen diplomi-insinööriin ja juodaan viiniä kohtuudella, mennään kihloihin ja naimisiin, hankitaan asunto ja asuntolaina ja sadan vieraan häät ja kaksi lasta, koira tai kissa tai kolme undulaattia,
akvaario jonka kalat kuolee koska ei niistä kukaan huolehdi, leikataan lyhyet hiukset kun tullaan 'tiettyyn ikään', lapset lentää pesästä, ei saada ylennystä eikä palkankorotusta eikä työ muutu ikinä, päivästä toiseen aina samaa, kymmenen kiloa liikaa vyötäröllä, eläkeikä ja luonnollinen kuolema nukkuessa.
Niinhän ne haluais sun elävän. Mut entä jos se ei oo sitä miten mie haluun päiväni käyttää?
Aknestik - Joka päivä
Kakka-hätä 77 - Kemiallinen toppatakki (kuunnelkaa ensimmäin lause ni tiedätte miks laitoin tän.....)
Kaikki on kovin sekavaa. Muistan ku pieneen vasenkätisiä sanottiin vääräkätisiks, toinen vaihtoehto oli luonnollisesti olla oikeekätinen. Ei kukaan taho olla väärässä. Ehkä munki pitäis vaa luovuttaa etten tuu pettymää. Jos mikää ei onnistukaan. En haluu herätä joku aamu siihen, että kaikki se mitä halusin onki niin kaukana. Vaikka silti ehkä niin lähellä. Enkä haluu menettää itseäni. Mut toisaalta, miten voi menettää jonkun, jota ei oo vielä täysin löytänykään? Ehkä mie leikin tulella. Tai seison heikoil jäillä. Kohta joku tulee ja sanoo 'Tyttö, luulitko saavas olla onnellinen? Luulitko että ois ehkä sun vuoro siihen? Tyttö hei, sä olet väärässä.' Enkö silti sais olla vasenkätinen, yrittää vaikka tiedän olevani ehkä tuomittu epäonnistumaan? Toisaalta. Riittääkö mun rahkeet siihen? Haluaisin kuvitella et kaikki ratkee sillä että pakkaan kamat, otan junan kauaskauaspois ja alotan alusta. Jossain muualla. Haluisin kuvitella, että se olis mahdollista. Katsoo kuinka kaupungin valot loistaa ikkunasta toinen toisensa jälkeen, sulautuu yhdeks pitkäks nauhaks.
En tiedä oonko niinkään surullinen. Heitän latteen vertauksen ja sanon, et tuntuu ku oisin vuoristoradassa; yhtenä hetkenä en murehi mistään, kaikki on hyvin, oon onnellinen ja levollinen ja täynnä iloa iloa iloa oon kynttilän liekki tanssin koska en voi lopettaa oon pisara meressä mutta miten voi erota muista jos on täysin samanlainen kyyneleet ei tule vaikka itkettää kuka mä olen vai olenko mä sormet on verillä huudan vaikkei kukaan kuule kurotan kohti taivasta ja samaan aikaan vajoan alaspäin ottaako joku vastaan jos tipun korkealta?
Kävin eilen kattomas vihoviimesen Harry Potterin. Se oli jotain niin sanoinkuvaamattoman upeeta etten tiedä oikeen mitä kirjottaisin. Itkin ja nauroin, itkin vähän lisää ja tuntu jotenki hienolt huomata et Dracon sauva on oikeest samanlain ku mein sellasel figuuri-Malfoyl. Lilyn silmät oli RUSKEET ja se häiritsi mutmut joo. Älkää kattoko kuvia koska ne spoilaa hieman. :c ja se mitä siel niitten kuvien välissä lukee ! okei jos vaan jätätte lukematta koko blogimerkinnän. Ja nyt laitatte tämän soimaan jos mahdollisesti jatkatte eteenpäin.
AAAaaaa jo ne ensimmäiset minuutit ku Harry asteli esii FARKKUPAITA PÄÄLLÄÄ, jos oisin seisonu ni ois menny jalat alta :-----D lohikäärmeki oli söpö ja ne kilinkalinkilkatusjutut, tykästyin niihin jo kirjas (tosin en siihen mihin niit käytettii), haluisin semmosen !
^tän halusin laittaa koska tää kertoo siitä kuin itkin ihan typerissäki jutuissa (kuten siinä ku McGarmiwa pisti ne kivisotilaat liikkeelle ja sano 'täyttäkää velvollisuutenne tätä koulua kohtaan !' [anteeksi en muista englanniks samaista repliikkiä] en tiiä. okei sit ku se hihitteli halunneesa aina tehä sen ni hajosin :---D).
Kalkaroksen kuolemaa ootin PALJON (miten tää kuulostaa nyt tosi julmalta? älkää käsittäkö väärin, tosiasiassa rakastin Severusta ja se oli mun lempihahmoja) ja eritoten niit sen muistoja, koska se on se kohta minkä palaan lukemaa kirjassaki uudelleen ja uudelleen vaikken muuta sit lukiskaan. Rakastan sitä ja itken joka ikinen kerta. Se lisätty kohta, mis Severus menee sinne niitten talolle ja löytää Lilyn kuolleena..... jotain niin hienoo ja koskettavaa ja aaaaaaaaa en löydä ees sanoja sille ! Itkin vaa niin peevelisti ja hyvä et näki tekstejä lukee. Jaja se kohta ku Dumppis kysyy sen 'After all this time?' ja Severus vastaa 'Always'.
Kirjaa lukiessani itkin ku Fred kuoli, koska se oli ollu niist kahest AINA mun suosikki (en tiedä miks ja ei, mulla ei oo mitään Georgee vastaan, Fred vaan on ollu lähempänä mun sydäntä) ja pelkäsin ettei sille uhrata paljookaa tos elokuvassa mut se ku Ron saapu sen ruumiin ääree.... voi vitu itkin melkein äänee siel.
kuvat on muuten weheartit.com:ista
Elokuvan loputtuu kaverin kans noustii ylös taputtamaa ja hurraamaa (ja lol kukaa muu ei) KOSKA SE OLI VITTU VIIMENEN POTTER IKINÄ. Tuntuu niin oudolta, ei se voi olla ohi ! Ja samaan aikaa tuntuu tosi hienolt koska voin ylpeesti sanoo olevani Potter-sukupolvea. Ne on oikeesti antanu mulle tosi paljo, sekä kirjat että elokuvat. Muistan ku pieneen ennen mun 11-vuotissynttäreit ootin pelonsekasin tuntein et jos saisin kirjeen Tylypahkast ja sen kuin pettyny sit olin ku en saanukaa. Ja pukeuduin naamiaisiiki Harryks (mul on ne lasit ja viitta ja sauva ja luutaki viel talles. okei viitta on mulle varmaan liian lyhyt koska siit on vuosia mut kuitenki). AAAAAAaaAAA ihan MIELETÖN KIITOS J.K.Rowlingille ja näyttelijöille ja kaikille elokuvantekohenkilöille, te teitte mun lapsuuden.
"No matter whether you return by book or by page, Hogwarts will always be there to welcome you home." - J.K.Rowling
