the shape of our history

Meidän talosta kuoli

eräs mummo.

En mä sitä pahemmin tuntenut,

mutta se seisoi aina ikkunan edessä verhon takana

kun se luuli ettei kukaan huomaa.

Taloyhtiön ilmoittaessa, että meidän pihapuut aiotaan kaataa,

se seisoi yksinään näiden suunnitelmien tiellä,

se sanoi että ne puut on ollut siinä yhtä kauan kuin sekin,

lapsena se on niiden kanssa leikkinyt

ja nuorena kasvanut niiden rinnalla,

joten puut eivät kaadu niin kauan kuin ei sekään.

Nyt halla vain huokaa sen haudalla,

ja puiden lehdet lakastuneet.

paluu blogimaailmaan

 Annoin kaupungilla kitaraa soittavalle katumuusikolle pari kolikkoa, se ei ollu

paljoa mutta siitäkin huolimatta se hymy ja aidon ilahtunut 'kiitos' lämmitti paljon enemmän

kuin minkään lompakon sisältö.

'Mulla on pieni unelma. Se ei ehkä kuulosta suurelta

mutta on mulle tärkeä.

Mä tahdon, että joku päivä,

kun multa kysytään 'mitä sulle kuuluu?'

niin mä vastaan vilpittömästi

tiedättekin jo ehkä mitä.'

Kassajonossa mun edellä oleva nainen ojentaa myyjälle sen rahoja

ja samalla näen sen tatuoidun käsivarren:

'Everything will be okay in the end. If it's not okay, it's not the end.'